Odotan toista lastamme ja olen monta kertaa saanut onnittelun sijasta kuulla kuinka elämäni on kohta yhtä helvettiä. Tiedän etteivät nämä “Otan osaa!” -letkautukset ole tarkoitettu pahalla vaan yleensä puoliksi vitsillä. Silti tuntuu, että yleisempää on maalata raskaana olevalle uhkakuvia tulevasta, kuin kannustaa ja antaa positiivisia esimerkkejä lapsien kanssa. Somessa kyllä tulee liuta “onnea” -toivotuksia, mutta kasvotusten olen huomannut eri tyylin. Jos et odota lasta, niin koko ajan kysellään parisuhteessa olevilta “Koskas teette lapsia?”. Silloin ei kysytä että koskas teette niitä riiviöitä?

Onko tämä ihmisten vai ainoastaan suomalaisten yleinen luonteenpiirre vai tapa, joka on vain yleistynyt ja lähes jokainen saa kuulla nämä samat jutut? Tiedän että lapsen saaminen muuttaa elämää, sekä sisältää paljon myös huolta ja murhetta. Mutta niin moni muukin asia. Ja pessimismiä ja negatiivisuutta viljellään liikaa muutenkin.

“Voi apua mikä kaaos sulla tulossa, siihen loppuu oma elämä täysin!”

Kahden raskauden jälkeen olen huomannut että myös he, jotka aiemmin ovat sanoneet viettäneensä suht helppoa lapsiarkea ilman isompia ongelmia, saattavat heittää paljonkin yhtäkkiä kauhutarinoita raskaana olevalle. Esimerkiksi näin: “Voi apua mikä kaaos sulla tulossa, siihen loppuu oma elämä täysin! Mutta älä luovuta vaikka tuntuis et vois tehdä itsarin tai heittää lapset seinään. Kyllä se ehkä jossain vaihees helpottaa, vaikka parisuhdekin on niin kovilla että erohan siinä tulee monella.” Myös he, kenellä ei ole ollut kahta lasta pienellä ikäerolla, kertovat kuinka raastavaa se tulee olemaan kahden vaippaikäisen kanssa, ovat nimittäin muilta kuulleet. Osalle olen sanonut takaisin, että kuulin kaikki pelottelut vauvavuodestakin eikä niistä mikään toteutunut. Siihen sitten toki todetaan, että ei ollut tarkoitus pelotella vaan realistisesti kertoa mitä voi tulla, ettei tule sitten yllätyksenä. Kiva yllätyshän se kuulemma vain on jos kaikki meneekin hyvin. Miksi ei käännettäisi kelkkaa ja kannusteta tulevia vanhempia kertomalla onnistumisista ja helpoistakin hetkistä. Jos sitten tulee ongelmia ja jaksaminen on kovilla niin tuetaan ja kerrotaan vaikka omia kokemuksia siitä kuinka niistä selvisi. Äidillenikin olen sanonut, että tuli mitä tuli niin siihen en voi nyt millään tavalla vaikuttaa, enkä haluaisi stressata asiasta turhaan.

Tiedän että kaikkien vauvavuosi ei ole yhtä helppo kuin meillä. Kiitos terveen lapsen lisäksi auttavalle puolisolle, perheelleni, ystäville sekä mielenkiintoisille työprojekteille. Kaikilla yhtä hyvää tukiverkostoa ei ole. Ja vaikka esikoisen elämä alkoikin teholta, niin en voi verrata sitä kokemusta mitenkään siihen, että joidenkin lapset joutuvat olemaan paljonkin sairaalassa tai on muita isoja ongelmia. Mutta vaikeat sairaudet ovat toki ikäviä poikkeuksia, joilta kaikki toivovat välttyvänsä lapsien kanssa. Myös täysin terveillä lapsilla on paljon unettomia öitä ja itkuisia hetkiä (myös meillä), mutta en silti toivoisi itse kuulevani koko ajan sitä kuinka tulevaisuuteni SAATTAA OLLA pelkkää kärsimystä enkä ehdi nauttia elämästä ollenkaan.

“Ruuhkavuodet eläkkeeseen asti!”

Perheblogeissa tuodaan paljon lapsiarkea muille näkyviin. Tuntuu että enemmän jaetaan niitä postauksia, joissa uskalletaan kertoa se raadollinen totuus väsymyksestä ja kärsimyksestä. Ja luen niitä mielenkiinnolla välillä itsekin, varsinkin jos olen sillä hetkellä väsynyt ja tylsistynyt mamma-arkeen. Ja hyvä että uskalletaan kertoa kipeistäkin asioista, sillä vertaistukea tarvitaan kun on siinä hetkessä ja asioista pitääkin puhua jos ei jaksa. Silti tuntuu että sellaista turhaa loan heittoa vaikkei ongelmia enää edes olisi, on liikaa. Maalaillaan muille uhkakuvia ilman että haluttaisiin tukea itselle. Enemmän saa kuulla kuinka helvetillistä se vihdoin saavutettu perhe-elämä saattaa olla tulevaisuudessa. Ja uskon että harva raskaana oleva haluaa niitä kuulla. Tämä kaava näyttää toistuvan myös jos olet saanut jo vauvan, niin kerrotaan kuinka hirveetä se taaperon kanssa vasta onkin. Uhmaikä ja kaikkea. Sitten alkaakin ruuhkavuodet eläkkeeseen asti. Voin kyllä googlata kaikki mahdolliset uhat netistä halutessani ja kysellä tarvittaessa. Toivon myös rehellisiä vastauksia jos kysyn ja minulle saa edelleen kertoa omista huolista, sitä en tarkoita. Toivottavasti vanhemmat eivät “riiviöiden” kuullen näitä ongelmia kuitenkaan kertoile. Ja toivottavasti ne kaikki valitukset eivät ole 100% totta jokaisen kohdalla. Ja vaikka nyt marmatankin tästä aiheesta niin silti tuntuu, että osaan onneksi olla stressaamatta niistä, vielä.

Osalta kavereilta kyseltyäni tarkemmin, on ollut ilo kuulla kivojakin tarinoita. Niitä onnellisia hetkiä perheen arjesta. Eli todistetusti: vauvavuosi ei aina ole yhtä helvettiä ja perhe-elämäkään ei aina ole yhtä kärsimystä. Ja saatatte minultakin kuulla joskus että nyt en jaksa! Toivottavasti silloin saan neuvoja ja tukea, enkä sitä kuinka se menee vain pahemmaksi, oota vaan.

Advertisements